|
Vesikatto pitää rakennuksen kuivana
Jotta rakennus säilyy hyvässä kunnossa läpi aikojen, se tarvitsee hyvän vesikaton, joka pitää kosteuden poissa. Siksi katto pitää rakentaa alusta alkaen hyvin. – Merikeskus Vellamon vesikatto on rakennettu bitumilaatasta. Ennen kattolaattojen asentamista laitetaan päällyskerroksen alle huopamateriaalista kunnon eristeet, kertoo vesikattoasentaja Kim Fellman. Vesikattoasentajan hommiin Kim pääsi oltuaan ensin rakennusalalla yleismiehenä. – Aikaisemmin olin sekatyömiehenä ja tein monia eri hommia. Kun rakennustyömaalla tarjoutui tilaisuus siirtyä vesikattoasentajaksi, kiinnostuin tästä työstä. Katto- ja eristystöitä varten Kim on suorittanut tulityökortin. Töissä täytyy osata käyttää esimerkiksi nestekaasupoltinta, kun kattojen alustoja kuivataan. Työssään Kim on viihtynyt hyvin. – Vesikattoasentajan hommissa työpäivät menevät mukavasti, kun tekemistä riittää eikä aika käy pitkäksi, hän kertoo. – Rakennustyömaatehtäviä voin suositella muillekin, joita ala kiinnostaa. Täällä on monipuolisia hommia, ja tekemällä oppii paljon. Vapaa-aikanaan Kim käy punttisalilla ja lenkkeilee. |
Kuka
Kim Fellman, vesikattoasentaja. Koulutus Peruskoulu. Ammatillisia kursseja, kuten tulityökurssi. Mitä teki Vellamossa Asensi rakennuksen vesikaton lämmöneristeitä. Hauskinta työssä Se, että pääsee työskentelemään eri paikoissa ja olemaan ulkoilmassa. |